TST – Tampere Sailing Team

TST – Tampere Sailing Team 2018-03-16T07:26:06+01:00

Mikä on Tampere Sailing Team?

Tampere Sailing Team, TST syntyi muutama vuosi sitten, kun optimistijollilla purjehtivat juniorit päättivät lähteä järveltä merelle kisaamaan ja ryhtyivät kiertämään kotimaan ranking-kisoja. Porukassa oli lapsia ja vanhempia sekä Tampereen Pursiseurasta että Näsijärven Purjehdusseurasta. Kasvava joukkomme herätti huomiota: ”Tamperelaiset tulee!”. Ensimmäisissä ulkomaan kisoissamme aloimme leikkisästi kutsua porukkaamme Tampere Optimist Sailing Teamiksi.

Seurojen välinen yhteistyö oli alusta lähtien toiminnan peruslähtökohta ja pian totesimme, että Tampere Sailing Team voisi koota yhteen kaikki tamperelaiset kilpapurjehtijat iästä, veneluokasta ja seurasta riippumatta. Pursiseurat ovat jo usean vuoden ajan tehneet yhteistyötä junioritoiminnassa: sekä Tampereen Pursiseura että Näsijärven purjehdusseura järjestävät lapsille ja nuorille purjehduksen alkeiskursseja ja Näsijärven Junnu-Cupin kisoja, mutta tavoitteellinen valmennus ja kilpailumatkat edellyttävät pienten seurojen yhteistyötä ja vanhempien tukea.

Täysmiehitys palkintopallilla!

Nykyään Tampere Sailing Team koostuu yhteensä noin 20 purjehtijasta, jotka on jaettu kahteen eri valmennusryhmään. Optimisti-Zoom8-valmennusryhmään kuuluu noin viisi 8—15-vuotiasta purjehtijaa ja Laser-ryhmään viitisentoista 14—25-vuotiasta seiloria.

Joukon vanhimmat ovat aikanaan kisanneet menestyksekkäästi sekä pienemmissä kisaluokissa että Laserissa: V. 2013 Eppu Kiiskilä voitti Laser Radial -luokan rankingin kokonaiskilpailun ja v. 2014 Rudolf Salminen otti hopeaa ja Eppu pronssia. Vuonna 2016 Vilho Aaltonen nappasi Standard-luokan alle 21-vuotiaiden pronssimitalin. TST antoi näille porukan ”senioreille” uutta innostusta harjoitteluun ja se palkittiin vuonna 2017 Epun Laser standardin SM-hopeamitalilla. Eppu oli 2. myös Standardin Ranking-sarjassa ja kaikkiaan 4 TST:n purjehtijaa kampesi itsensä kuuden parhaan joukkoon. Vuoteen mahtui myös TST:n mahtava Standard-luokan kuutoisvoitto Lohjalla järjestetyssä ranking-osakilpailussa.

Myös nuorempi sukupolvi on kerännyt kisamenestystä sekä Optimisti- että Zoom8-luokissa: V. 2015 Kivi Siik palkittiin Optareiden SM-kilpailussa sekä kauden ranking-sarjassa vuoden Opti-tulokkaana ja Optien PM-kisajoukkueessa on tamperelaista edustusta ollut jo kolmena vuonna peräkkäin. Roope Rellman pokkasi Zoom8-luokan SM-hopeaa pari vuotta sitten ja jatkoi viime vuonna SM-mitalisarjaa Laser 4,7-luokan pronssilla. Otto Dahlberg voitti puolestaan Laser radialin ranking-sarjan.


 

Laser-ryhmä

Laser-fleetiä valmentaa TTY:lla opiskeleva Riku Vääriskoski, jolla on oma, menestyksekäs kilpapurjehdustausta mm. Laserilla ja Viklalla. Rikun tukena ja mentorina toimivat 2.4 mR-luokan kaksinkertainen maailmanmestari Marko Dahlberg ja Tapsin valmennuspäällikkö, muun muassa Japanin mestari -tittelin saavuttanut, muutenkin kansainvälisesti Laserissa menestynyt Petri Laaksonen.

 

Optimisti-Zoom8-ryhmä

Viime kesänä Optimisti-Zoom8-valmennusryhmä haki kisakokemusta Kadetti-, ranking- ja SM-kisoista. Otto Löyttyniemi nappasi sijoituksillaan paikan toukokuun arvokisakarsintoihin, ja taistelee täten maajoukkuepaikoista. Nuorten lupausten valmentajana toimii Veikka Viitala. Optimisti-Zoom8-valmennusryhmä on useimmille juniorikursseilla sekä Temppuryhmässä kilpapurjehduksesta innostuneille luontainen harrastuksen jatkoreitti.


 

Talviharjoittelu

Purjehdusharrastus pitää saada pysymään mielessä myös silloin kun järvi on jäässä. Nuorten talviryhmä kokoontuu viikoittain palloilun, ulkoliikunnan tai illanvieton merkeissä. Purjehtijoiden ohjelmaan kuuluu yleiskunnon ylläpitämisen lisäksi fysioterapeutin ja omien valmentajien ohjaama kuntosaliharjoittelu ja testaukset. Osa ryhmästä osallistuu myös helsinkiläisseurojen talvileireihin ulkomailla.