Päiväkirjamerkintöjä ensimmäisen päivän kuluessa:

9:12 Bussi pysähtyy Ruovedelle Paarlammintie 158:n kohdalle. Tavarat nostellaan ripeästi ulos bussin tavaratilasta ja kannetaan mäkeä alas rantaan. Telttojen pystytys alkaa leirin aloituksen, eli lipunnoston, jälkeen.

12:30 Ruokateltassa tarjoiltu kanawokki on nautittu. Patjat ja kassit ovat löytäneet paikkansa teltoissa. Muut leiriläiset olivat suurelta osin vieraita, mutta nyt omien ryhmäläisten nimet muistuvat jo mieleen.

14:00 Rannassa värkätään leirikasseja, pelaillaan ja leikitään. Vesillä purjehditaan, vaikka tuuli puhaltaakin vain kevyesti. Raju sadekuuro yllättää kesäpäivän paisteeseen teepaidoilla ja shortseilla varustautuneet. Onneksi kesä kuivaa saunan avustuksella.

18:30 Sauna käy kuumana. Mittari näyttää 80 astetta. Välillä käydään viilentemässä järven aalloissa (tosin jotkut käyvät välillä lämmittelemässä saunan lämmössä). Saunan ylimmällä lauteella päästään tiiivistämään useaan otteeseen, jotta uimarit mahtuvat löylyihin.

21:30 Lippu on laskettu yöksi. Iltajumppa on suoritettu. Leivänmurut on poistettu hampaiden väleistä. Kotijoukkoihin on otettu yhteyttä. On aika toivottaa ” Kauniita unia. Laivoja ja junia. Ehkä jopa kananmunia. Nukkukaa makeasti aamuun asti.”