Launtaiaamu: lippu on nostettu, aamujumppa suoritettu ja aamupala nautittu. Leirissä käy täysi tohina. Tavaroita tongitaan telttojen pohjalta, telttoja taitellaan sekä survotaan pusseihin. Ohjaajat avustavat telttojen pakkaajia ja kantavat vintiltä löytyneitä irtonaisia vaatekappaleita. Nopeimmat teltanpakkaajat pääsevät valmistelemaan jollia kuljetusta varten.

Herkullisen lounaan jälkeen aloitettaan palkintogaala, jossa leiriläisiä palkitaan leirin aikana esiintulleista omaperäisistä saavutuksista ja taidoista. Raikuvia aplodeja riittää viimeisellekin palkittavalle sekä tietenkin leirin junnuille, ohjaajille, päälikölle ja koko henkilökunnalle. Lopuksi Kesämäen valta palautetaan vielä takaisin isännälleen leirilipun vaihdoksella tuttuun isännän viiriin.

Hyvästelyjen jälkeen osa junnuista siirtyy jatkamaan kesää toisaalle tuttujen seurassa autokyydillä, ja osa jatkaa vielä leirin viimeiseen seikkailuun: bussimatkaan leirituttujen kanssa, minkä leirihenkilökunnan vilkutukset saattavat matkaansa.

Reippaat ohjaajat saattavat vielä valmistellut veneet peräkärryihin kuljetusta varten ja pakkaavat kaikki leirille tuodut tarvikkeet. Ohjausveneet saadaan ajettua vielä samana iltana turvallisesti kotisatamaan Naistenlahteen sopivassa myötätuulessa ja auringonpaisteessa.

Hyvää vesilläliikkumisen täyteistä kesää kaikille ja muistakahan syödä Hyvää!!