Taulaniemi
Kesämäki
Vannottu
Retkisatamien käyttöohjeet
Retkisatamien ympäristöohje

TaPS:illa on kotisataman lisäksi omia satamapaikkoja Näsijärven reitillä. Satamat on tarkoitettu retkeilykohteeksi sekä seuran leiritoimintaa varten. Käyttöoikeus on seuran jäsenillä ja heidän mukanaan tuomillaan vierailla. Jäsen on vastuussa mukana olevista vieraistaan. Tarvittaessa vierailijan on todistettava jäsenyytensä hallituksen jäsenelle tai toimihenkilölle.

Rantautuessa TaPsin satamiin on käytettävä lepuuttajia, vene on kiinnitettävä hyvin ja on huolehdittava siitä, ettei aiheuteta toisille veneilijöille kohtuutonta häiriötä eikä haittaa. Satamassa vierailevan TaPS:n rekisteriin kuuluvan aluksen on käytettävä seuran lippua.

Tukikohdissa olevat saunat ja majat ovat jäsenten yhteisessä käytössä. Yöpymistä tuvissa ja saunoissa on vältettävä ilman pakottavaa syytä. Telttailu alueilla on sallittua. Saunomisesta tai yöpymisestä peritään seuran hallituksen erikseen vahvistama maksu. Käynti ilman yöpymistä tai saunomista on maksuton. Käyttömaksulla katetaan alueiden käytöstä aiheutuvat kustannukset. Saunamaksu hoidetaan joko koko kauden kattavalla saunatarralla tai ostamalla nettikaupassa tuote Kertakäynti retkisatamassa.

Satamassa vierailtaessa on vieraskirjaan merkittävä aina vierailuaika, veneen nimi, kipparin nimi ja muiden mukana olevien nimet, sekä maksutapa, jolla vierailu maksettiin (VM=vuosimaksu, KM=kertamaksu).

Retkisatamien pelisäännöt

  • Avotulen teko on sallittu vain sitä varten erikseen varatuilla paikoilla ottaen kuitenkin huomioon erikseen annetut yleiset ohjeet.

  • Kaikenlaisten aseiden käyttö on kielletty.

  • Jokaisen vierailijan velvollisuus on suojella luontoa, seuran omaisuutta sekä noudattaa yleistä järjestystä ja siisteyttä. Liikkumisessa suositellaan käytettäväksi olemassa olevia polkuja.

  • Öljyn ja käymäläjätteiden päästäminen veteen ja maaperään on kielletty.

  • Veneilijä ei jätä tukikohtaan mitään jätteitä.

  • Viimeinen lähtijä huolehtii, että tukikohdan lippu on laskettu, tulet sammutettu, kaikki paikat lukittu ja kalusto sekä välineet paikoillaan.

  • Sääntöjen lisäksi voi hallitus tai tukikohdan isäntä antaa erillisiä ohjeita tai määräyksiä.